Kesänjälkeiset talkoot

Talkoot pidettiin tiistaina 6. elokuuta. Talkoiden päätavoitteena oli laittaa kaikki heittopaikat ja korialustat peruskuntoon. Talkooväki jakautui ryhmiin.

Katetta oli tuotu valmiiksi kasoiksi heitto- ja koripaikkojen lähelle. Ryhmä yksi alkoi levittää kasoja lapioilla ja talikoilla, lopuksi paikat muotoiltiin siistiksi haravilla ja tarvittaessa loivennettiin korin putkea kohti, jottei aikanaan koria asennettaessa putkeen mene roskaa. Sen jälkeen heittopaikkojen matoilta haravoitiin varovasti pois kivet ja katekaarnat siten että hiekka jäi mattoon.

Heittopaikkojen viimeistelyä
Heittopaikkojen viimeistelyä

Toinen ryhmä alkoi asentaa heittopaikkaa 4., jonka kehikko seisoa törrötti penkaa vasten ja matto oli kasassa paikan vieressä. Ensin tasoitettiin paikalle jo tuotu hiekka ja kivimurske vatupassin avulla. Kehikko nostettiin paikalleen ja oikea asento tarkistettiin vielä vatupassilla, sitten matto nostettiin kehikon päälle, leikattiin oikean kokoiseksi ja kiinnitettiin kehikkoon alumiinilistoilla.

Heittopaikka 4. on kostea.
Heittopaikka 4. on kostea.

Osa ryhmästä siirtyi kantamaan mursketta, hiekkaa ja katekaarnaa ämpäreillä kori 2:n asennusta varten portaita ylös kallion päälle. Korialusta 2 asennettiin.

Kolmas ryhmä oli koneellistettu. Ryhmä kaivoi ojia ja asensi ojarumpuja ja salaojia useisiin paikkoihin.
Kuvassa heittopaikan 4:n ympäristön kuivaaminen. Paikka on erittäin märkä ja paikoin vesi jää seisomaan lätäköihin. Ryhmä suunnitteli laskuojien paikat ja asensi rummut ja levitti alueelle mursketta.

Neljäs ryhmä oli sekaryhmä. Se puhdisti väyliä ja aluetta kannoista ja risuista, auttoi tarvittaessa muita ryhmiä ja talkoiden päätteeksi tarjosi väelle kahvia ja pullaa sekä grillimakkaraa.

Viimeistelyporukkaa
Viimeistelyporukkaa

Kiitos kaikille talkoisiin osallistujlle, kunnianhimoiset talkootavoitteet saavutettiin yli odotusten. Paikalle saatiin kaikenikäisiä innostuneita, osaavia talkoolaisia, jotka tarttuivat työhön kuin työhön.

Terv. Ritva ja Kari

Frisbeegolfkenttä heräilee helteiden jälkeen

Nyt ovat helteet meidät hellineet ja jättäneet.  Röyläntuvan frobeegolfkentänkin kasvit ovat kukkineet parhaat kukintansa. Risukasan punakylkirastaan poikaset ovat jättäneet pesänsä. Nyt on sopiva aika jatkaa kentän rakentamista.

Heinäkuun alussa heittoalustat saivat alumiinilistat.

Tänään ajettiin katetta ja murskaa heittopaikoille sekä maalien alustoille, levitettäväksi seuraavissa isommissa talkoissamme, jotka ovat 6. elokuuta klo 18.00.

Tiistain talkoissa valmistetaan vielä yksi heittopaikka ja maali, joka tulee kallion päälle. Osa alueesta pitää ajaa siimaleikkurilla, esimerkiksi lupiinit ovat jälleen korin 8. vieressä täydessä kasvussa.

Frisbeegolfkenttä valmistuu vauhdilla

Röyläntuvan frisbeegolfkentällä on tapahtunut paljon. Talkoita on tehty yhteisinä isoina talkoopäivinä, lisäksi erilaisia osavaiheita on tehty erillisinä pikkutalkoina.

Pallokentällä on tilaa koneille

Heittoalustat ovat paikoillaan ja korialustojen vienti lopullisille paikoilleen puolivälissä. Alueen pensaiden poistamisessa ja väylien raivauksessa tulee olemaan jatkossakin paljon tekemistä.

Heittopaikkojen merkintä

Kosteikkoja täytetään ja muutamiin paikkoihin lisätään vielä salaojarumpu. Osa ojista ei johtanut enää mihinkään, ja ne avattiin kaivinkoneella.

Kosteaan paikkaan täytettä
Maasto on mönkkärillekin hankalaa

Raivauksesta syntyneitä risuja ja oksia ei viedä pois, vaan niistä tehdään lahopuuaita.

Lahopuuaitaan lisätään jatkuvasti risuja

 

Röyläntuvan frisbeegolkenttä

 

Frisbeegolf kasvattaa vuodesta toiseen suosiotaan. Pelaaminen on mukavaa luonnonläheistä liikuntaa. Pääkaupunkiseudulla on runsaasti pelaajia, mutta kenttiä harvemmassa kuin muualla. Pelaamiseen tarvitaan sopiva paikka ja maasto sekä hieman tilaa.

Kun omakotiyhdistyksessämme jälleen kerran pohdittiin, mitä harrastuksia voisimme kylällämme kehittää, nousi esiin frisbeegolf. Kuin tilauksesta omakotiyhdistyksen Röyläntuvan takapihalta löytyi mitä parhaiten frisbeegolfille sopivaa kaupungin omistamaa virkistysmetsää. Meillähän ei ennestään ole kovin runsaasti harrastusmahdollisuuksia kotinurkilla, ja joka paikkaan on pitkä matka. Tämä olisi se meidän juttumme!

 

Kun kartoitimme tulevaa projektiamme, Espoon kaupunki oli juuri sattumalta perustanut poikkihallinnollisen Osallistuva Espoo -tiimin työskentelemään asukkaiden kanssa. Saimme tiimin Iiralta, Martalta ja Nikolta paljon ohjeita ja apuja, kun lähdimme suunnittelemaan kenttää ja hakemaan Leader -rahoitusta. Espoon maaseutualueilla on mahdollisuus hakea EU -rahaa asukkaiden yhteisiin hankkeisiin. Yhteistyö Espoon kaupungin kanssa oli tiimin ansiosta helppoa ja vaivatonta!

Myönteisen päätöksen rahoituksesta saimme vuodenvaihteessa, ja tänä kesänä aloitamme 9 -väyläisen kentän rakentaminen. Omarahoitusosuutemme on talkootyö. Tarvitsemme innokkaita talkoolaisia tekemään ratoja kanssamme. Pelaaminen tulee olemaan kaikille ilmaista. Tulethan sinäkin mukaamme!!

 

Frisbeegolfkenttä Pohjois-Espooseen – tule talkoisiin!

Röylän ja Bodomin Seudun Omakotiyhdistys Ry on saanut Leader -rahoitusta Frisbeegolfkentän rakentamiseen.

Kentästä tulee yhdeksänratainen,  ja aloittelemme talkootöitä parhaillaan koko Pohjois-Espoon voimin. Rahoituksen omavastuuosuus on talkootyön osuus. Kenttä tulee olemaan kaikille ilmainen harrastekenttä, jonne erityisesti lapsiperheet, nuoret, eläkeläiset ja kaveriporukat ovat sydämmellisesti tervetulleita.

Kaupungin kuuden hehtaarin virkistysmetsä on sopivasti harvennettu muutama vuosi sitten, mutta se kasvaa täysillä vesaikkoa. Pajut, pihlajat ym. pensaskerroksen kasvillisuus kaadetaan väyläalueelta. Enimmäkseen poistettavat vesat ovat lähteneet kasvuun aiempien hakkuiden kannoista, lisäksi kasvussa on runsaasti kuusia, joita myös poistamme.

Seuraavaksi siistimm

 

 

e risut, ne jätetään paikoilleen lahopuuaitojen muodossa. Jos olet kiinnostunut tekemään lahopuuaitoja kanssamme, tule Röyläntuvalle (Röyläntie 31) torstaina 6. kesäkuuta klo 18.00. Teemme tuolloin yhdessä lahopuuaitoja. Ota mukaan vesuri, jos sellainen löytyy.

5. kesäkuuta, 13. kesäkuuta ja 17. kesäkuuta klo 18.00 Röyläntuvalla on ns. isot talkoot. Talkoissa on tarjolla esimerkiksi lapiohommia: lykätään soraa ja mäntymursketta, mutta myös muuta väylien valmistamista. Yleistä siist

 

imistä, vaikka suurin osa vesakosta on jo raivattu, koritkin ovat silloin luultavasti jo saapuneet. Lyöntipaikkojen pohjustamista ja korien asentamista.

Tervetuloa mukaan! Ilmottautuminen puheenjohtaja@roylabodom.fi

 

talkoolaisia tarvitaan